Hyppää sisältöön

UNESCOn maailman­perintö­komitea­työn haasteita

Unescon maailmanperintökomitean 39. istunto järjestettiin Bonnissa, Saksassa 28.6 – 8.7.2015. Suomi on maailmanperintökomitean jäsen vuosina 2014 – 2017. Suomesta vuosittaiseen istuntoon osallistui yhdeksän hengen tiimi, jota johti Suomen Unesco-suurlähettiläs Okko-Pekka Salmimies.

Suurta yleisöä eniten kiinnostava aihe on usein uusien maailmanperintökohteiden nimeäminen. Bonnissa 21-jäseninen komitea nimesi maailmanperintöluetteloon 24 uutta kohdetta. Maailmanperintöluettelossa on nyt 1031 kohdetta. Lisää uusista nimeämisistä voi lukea Museoviraston blogista.

Maailmanperintösopimuksen noudattamisen kannalta tärkeimmät istunnossa käsiteltävät asiat ovat kohteiden suojelutilaraportit. Jäsenvaltiot raportoivat vuosittain vaarantuneiden kohteiden tilasta ja säännöllisin väliajoin niistä kohteista, joissa on ongelmia arvojen suojelussa. Raporttien perusteella laaditaan päätöslauselmia, joihin sisältyy vaatimuksia kohteiden suojelutilanteen parantamiseksi. Ajanpuutteen vuoksi vain osasta ehditään keskustella istunnossa.

Istunnossa käsitellään myös sopimukseen liittyviä hallinnollisia ja operatiivisia asioita, joista tänä vuonna pinnalla olivat erityisesti maailmanperintörahaston resurssien riittävyys ja sopimuksen toteuttamista selittävien toimintaohjeiden (Operational Guidelines) päivittämistarve.

POLITISOITUNEEN KOMITEAN HAASTEET

Maailmanperintökeskuksen ja -komitean työtä tukevat muun muassa asiantuntijajärjestöt ICOMOS ja IUCN, jotka antavat omat suosituksensa uusille kohde-esityksille. Komitealla on ollut tapana noudattaa näitä suosituksia, mutta tänäkin vuonna viisi kohdetta päätyi suoraan maailmanperintöluetteloon asiantuntijajärjestöjen suositusten vastaisesti.

Komitean jäsenet argumentoivat monella tapaa edistääkseen haluamiensa kohteiden pääsyä luetteloon. Senegal toistaiseksi ainoana Afrikan mantereen komiteajäsenenä puolusti tiukasti muiden Afrikan maiden kohde-esityksiä ja kritisoi Afrikan kohteiden vähäistä nimeämistä luetteloon. Afrikan maiden kohde-esitykset eivät useinkaan ole asiantuntijanäkökulmasta valmiita, vaikka maailmanperintökeskus ja asiantuntijajärjestöt järjestävätkin koulutusta nimeämisprosesseihin liittyen.

Useat komiteamaat myös kyseenalaistivat kohteiden nimeämisten lykkäykset ”vain” ”pienten” suojeluun tai hallintoon liittyvien puutteiden johdosta. Tosiasiassa kohteella tulee sopimuksen toimintaohjeiden mukaan olla vaadittavat suojelu- ja hoitomekanismit kunnossa ennen kuin se voidaan hyväksyä luetteloon. Tähänkin liittyen käytiin komiteaistunnossa keskustelua: Sopimuksen toimintaohjeet ei nimittäin ole oikeudellisesti sitova paperi, mutta koko sopimuksen uskottavuus perustuu sen noudattamiseen.

Istunnossa käsiteltävien kohteiden valtio-osapuolet lobbaavat ajatuksiaan komiteamaille hyvissä ajoin ennen istuntoa, ja sopimuksia päätöslauselmien lievennysehdotuksistakin tehdään etukäteen.

Poliittinen päätöksenteko korostui Bonnin istunnossa, kun komitea hyväksyi suljetun lippuäänestyksen perusteella Jerusalemin vanhaa kaupunkia koskevan päätöslauselman, jonka Palestiina, Qatar ja Jordania olivat laatineet. Päätöslauselmaluonnos tuotiin komitean eteen vasta kokouksen aikana ja siinä komitea tuomitsee Israelin toimet alueella.

Useat komiteamaat ajavat myös omaa sisäpoliittista linjaansa esittämällä omia kohteitaan nimettäväksi luetteloon. Tämä on yksi keino olla varmistamassa oman kohteen suhteen tehtävää päätöstä.

Bonnin komiteaistunnossa keskusteltiin myös siitä, tulisiko komitean käsitellä enintään yhtä kohde-esitystä jokaiselta valtio-osapuolelta vuodessa. Monet valtiot ovat tätä vastaan, sillä ne toivovat nimeävänsä mahdollisimman monta omaa kohdetta luetteloon mahdollisimman lyhyellä aikavälillä.

VENYVÄT DEADLINET JA VIIME HETKEN MUUTOKSET HEIKENTÄVÄT RAPORTOINNIN LAATUA

Komiteatyötä hankaloittaa se, että vain 45 % suojelutilaraporteista toimitetaan asetettuun aikarajaan mennessä. Tämä tarkoittaa sitä, että komitean jäsenet pääsevät tutustumaan osaan dokumenteista vasta viime hetkellä ja istunnossa saatetaan yllättäen esittää täysin muokattuja päätöslauselmaluonnoksia. Joistakin kohteista toimitetaan lisätietoa juuri ennen istuntoa, mikä taas vie pohjan aikaisemmalta valmistautumiselta.

Komitean jäsenillä on myös mahdollisuus avata haluamiensa kohteiden käsittely keskustelulle istunnon aikana, vaikka kirjallisen avaamispyynnönkin toimittamiselle on asetettu periaatteellinen aikaraja.

Joidenkin valtio-osapuolien on myöskin vaikea nähdä, että erilaisten komitean vaatimien selvitysten laatiminen (esim. kulttuurivaikutusten arviointi) on ensisijaisesti paikallista päätöksentekoa hyödyttävää sen sijaan, että se valmisteltaisiin ainoastaan komiteaa varten.

Komiteatyössä törmää väistämättä myös kohteisiin, joissa ei ole pystytty järjestämään tärkeitä asiantuntijavierailuita kriisiytyneiden olosuhteiden vuoksi. Tällöin komitean päätökset ovat usein pelkästään vanhojen tietojen varassa.

VAARANTUNEIDEN KOHTEIDEN LISTA – HÄPEÄLLINEN RANGAISTUS? 

Bonnin istunnossa komitea siirsi Jemenin Sana’an vanhan kaupungin ja Shibamin kaupungin sekä Irakin Hatran vaarantuneiden kohteiden listalle näihin kohdistuvien uhkien vuoksi. Vaarantuneiden kohteiden listalla on nyt 48 kohdetta. Komitea ei ICOMOSin suositusten vastaisesti siirtänyt Tansanian Sansibarin kaupunkia listalle vaan harkitsee sitä vuoden kuluttua uudelleen. Nepalin Kathmandun laaksoa ei myöskään siirretty vaarantuneisiin kohteisiin, vaikka huhtikuinen maanjäristys vaurioitti ja tuhosi suuren osan kohteen monumenteista.

Valtio-osapuolilla ja komitealla on vaikeuksia nähdä vaarantuneiden listalle siirtoa suuremman avun mahdollistajana. Sen sijaan se saatetaan nähdä rangaistuksena sääntöjen noudattamattomuudesta. Tämän vuoksi komitea antaa kohteille helposti vuoden lisäaikaa selvittää ongelmat, vaikka olisikin toistuvasti joutunut pyytämään samoja asioita. Tämä on ristiriitaista, sillä vaarantuneiden kohteiden on helpompi hakea rahallista tukea ja asiantuntija-apua korjaavien toimenpiteiden täytäntöönpanoa varten.

On kiinnostavaa seurata komiteatyötä ja pohtia, kuinka paljon komitean päätökset lopulta riippuvat komiteamaiden välisestä yhteistyöstä, niiden omista sisäpoliittisista tavoitteista tai jopa yksittäisen komiteamaan delegaation jäsenistä. Istunnossa äänessä ovat nimittäin melko tasaisesti sekä diplomaatit että kulttuuri- ja luontoasioiden asiantuntijat. Tulevana marraskuuna komitean jäsenistä puolet päättää kautensa ja uudet komiteajäsenet vaihtuvat tilalle uudella vaalitapajärjestelyllä valittuina.

Wiktoriina Hurskainen
Suomen maailmanperintökomiteatyön koordinaattori

Museovirasto
Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seura ry.