Julkaisemme blogissamme Suomen juhlavuoden kunniaksi Kirjoituksia kulttuuriperinnöstä -sarjan. Seuraavassa ministeri Elisabeth Rehnin Minun Suomeni.
Hiekka tuoksuu auringolta Berberis -käytävällä, mielipaikassani, jossa Seppo-kissakin nautiskelee sylissäni kesän lämmöstä… Lepola, kunnanlääkärin asunto, oli siunattu suurella puutarhalla, jota vanhempani laajensivat ja hoivasivat innolla ja rakkaudella nauttien sen tuottamista sadoista. Pensaiden ja kukkien nimisiä hiekkakäytäviä haravoitiin lauantaisin määrätyin kuvioin, ja kun rikkaruohot oli kitketty puutarhasta, me kolme tytärtä olimme osuutemme suorittaneet.
Monet potilaat tulivat usein hevoskärryillä tai talvisin rekikyydissä. Nappasin salaa keittiönkaapista näkkileipää, jotta olisi muutakin kuin vettä vietäväksi hevospuomille.
Kolme eri perunamaata, naapurin isäntä ja suomenhevonen vetivät vaot, istuttaminen sujui vikkelästi. Sain istuakin hevosen selässä. Perunannosto syksyllä olikin suurempi asia, siihen meni koko päivä. Hauskaa oli keittiössämme ruokatauolla, keittoa ja ihanaa vastaleivottua hiivaleipää, tunnen vieläkin maun suussani. Pääsimme myös heinäpellolle naapuriin, jossa miehillä oli viikatteet ja naiset ja lapset keräsivät heinät seipäille kuivumaan. Ja aina aurinko paistoi…
Paistoiko aurinko myös silloin, kun miehet olivat sodassa ja kun naiset ja lapset, monet lottatehtävissä, pitivät seudun rattaat pyörimässä? Kun me pikkulotat keräsimme käpyjä ja vadelmanlehtiä, voikukan juuria ja luunpalasia, korvikkeita rauhanajan totutuille hyödykkeille? Paistoiko myös sankarihaudoilla, kun kylän pojat tulivat arkuissa kotiin rintamalta?
Olen työtehtävissäni maailman raaoissa sodissa nähnyt uskomattomia selviytymistarinoita. Miten ihmiset pitävät yhtä, auttavat toisiaan, kuinka naiset uskovat tulevaisuuteen, vaikkei sille ole mitään järkevää edellytystä. Miten tärkeä oma kotiseutu on, ja miten tuskallista on jättää se, kun ei muuta vaihtoehtoa ole. Näin karjalaisten surun, kun heidän oli pakosta löydettävä koti muualta, Mäntsälästäkin.
Elämäni kaksikymmentä ensimmäistä vuotta Mäntsälässä, sotien aikana, ovat luoneet voimakkaat omat juurensa minuun. Tuskin on sattumaa, että parin vuosikymmenen kaupunkielämän jälkeen päädyin maaseudulle Kirkkonummelle. Tämä on ollut kotini kohta neljä vuosikymmentä. Pihanaapureitani ovat hirvet, peurat, ketut, jänöt ja ilveskin on käynyt saalistamassa. Tänne on maailmaa kiertävän hyvä palata.
Kotiani ympäröi metsä ja viljavat pellot. Mikä helpotus, kun kevätkylvöt vihdoinkin alkoivat, pari viikkoa myöhässä. Miten nautinkaan sadonkorjuun aikoina suotuisasta säästä. Miten rauhoittavaa on seurata vuodenaikojen rytmiä luonnossa. Tämä ei ole nostalgista unelmointia – tämä on minun Suomeni.
Elisabeth Rehn
Elisabeth Rehn on YK:n entinen alipääsihteeri, joka on työskennellyt rauhantehtävissä sekä ihmisoikeuksien parissa ympäri maailmaa. Rehn aloitti poliittisen uransa RKP:n kaupunginvaltuutettuna ja toimi sittemmin yli kymmenen vuotta kansanedustajana sekä myöhemmin myös Suomen puolustusministerinä. Lisäksi Rehn on työskennellyt Punaisen Ristin, Unicefin ja WWF:n tehtävissä.
Kuva: Katri Lehtola, Keksi