Hyppää sisältöön

Kulttuurin vuosikelloa uusiin kuntiin ja kouluihin vuonna 2023

Kulttuuriperintökasvatuksen seura on saanut opetus- ja kulttuuriministeriöltä rahoituksen oppimateriaalipankki Kulttuurin vuosikellon kehittämiseen. Hankkeen tavoitteena on erityisesti lisätä Kulttuurin vuosikellon käyttäjämääriä ja päivittää uutta materiaalia sivustolle vuoden 2023 aikana.

Kulttuurin vuosikello tarjoaa matalalla kynnyksellä maksuttomia materiaaleja kulttuurisesti kestävän kasvatuksen tueksi. Vuosikello tukee myös kuntien kulttuurikasvatussuunnitelman tavoitteita. Nykyisen hankkeen erityisenä tavoitteena on saada uusia oppilaitoksia liittymään Kulttuurin vuosikellon käyttäjiksi.

Kulttuurin vuosikellon käyttäjäastetta parannetaan lisäämällä viestintää, tuottamalla vuosikelloon liittyvää koulutusta ja tarjoamalla aiheeseen liittyvää ohjeistusta ja koulutusta uusille käyttäjille. Hanke järjestää syksyllä 2023 kuntatyöpajoja, ja koulutuksesta kiinnostuneet kunnat voivat olla yhteydessä hankekoordinaattoriin keväällä 2023.

Hankkeen osa-aikaisena koordinaattorina aloitti helmikuussa 2023 Kim Krappala. Krappala on koulutukseltaan arkeologi ja historian opettaja. Hän työskenteli aiemmin Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seuran erityisasiantuntijana vuonna 2018.

“Odotan innolla, että pääsen kertomaan Kulttuurin vuosikellosta uusille kasvattajille ja opettajille. On ilo olla mukana kehittämässä materiaalipankin tunnettavuutta.”

Yhteydenotot: kim.krappala@kulttuuriperintokasvatus.fi