Julkaisemme blogissamme Suomen juhlavuoden kunniaksi Kirjoituksia kulttuuriperinnöstä -sarjan. Sen aloittaa Johanna Oras kirjoituksellaan Minun Suomeni.
– – –
MINUN SUOMENI
Kaikki tämä kankaalle luotu ihme hedelmöityi suomalaisessa metsässä. Vaelsin vihreissä sammalmättäissä, kohti kirpeitä karpalosoita, tunsin vanamon huumaavan tuoksun, näin tuhansin tuikkivat metsätähdet ja polvistuin polun reunamille. Mieleni oli inspiroitunut. Pohdin: Mistä me suomalaiset tulimmekaan, keitä me oikeastaan olimme ja mikä on meidän perintömme maailmalle?
En olisi vielä kaksi vuotta sitten uskonut kuinka Kalevala – tuo kaikkien eeposten äiti – veisi minut matkalle minuuteen, ihmisyyteen. Olen aina rakastanut tarinoita, mytologiaa ja symboliikkaa ja kuitenkin väistänyt kalevalaista runomittaa ja samalla sen tarunhohtoista kerrontaa. Ja niin metsän kautta ideat kiirivät kohti suomalaisuuden syntyä ja kansallistarinoidemme syöveriä. Olisi tunnettava historiaansa, jotta voisi löytää vastauksia tulevaisuuteen.
Kohtaaminen
Nyt mielessäni kamppailivat pyhä, kalevalainen karhu syntyloitsuineen ja Suomemme symboliksikin valittu voimaeläin: Leijona. Karhu, joka körmyytteli itäisiltä mailta kansalliseläimeksemme, ja pitkin läntistä kuningasväylää majesteetillisesti askeltava leijona asettuivat suomalaiseen sekametsän siimekseen vaivatta. Sivellin kankaalla kuin tanssin pyörteissä, kuin säveltäjän soinnut, muodostui veto vedolta maalauksellinen sinfonia. Maalauksessa soi lavatanssit kuulakkaassa kesäyössä ja oksalla livertää mustarastas vierelläsi.
Ja niin tuli polkua pitkin Suomemme Neito ja istahti kivelle kohtaamaan Karhun sekä Leijonan. Halusin voimaa, mytologiaa sekä vahvan viestin. Kysymyksiä sinkoili kankaalle yhtä lujasti kuin sivellin sivalsi maalia kerros kerroksen perään. Olin hurmoksessa.
Suomi-neidon katse on vaativa, uhmakas ja sisukas. Minä olen Suomi, täynnä menetyksiä, tuskaa ja kaipausta. Silti olen tyyni, lempeä ja kujeilevakin. Historiani on hionut minusta vahvan, voimakkaan ja itsenäisen. Silmissäni voit nähdä ne tuhansien vesien laineet ja sinitaivaan korkeuksiin kurottavan kirkkauden. Kädessäni merkki uudestisyntymisen ja voimaantumisen. Minä olen valmis: uudistun, nousen ja otan askeleen. Mitä tekevät Karhu ja Leijona?
Sampo
Tuo taottu unelma, suomalaisen mytologian Graalin Malja, ihmisen elämän tuoja, rikkauksien runsaudensarvi. Kun tutustuin Sampoon ja sen erilaisiin tulkintoihin, hämmästyneenä huomasin, että kunnollista kuvaa ei Sammosta ole. Taiteilijat ovat jostain syystä väistelleet kuvaamasta tuota ihmettä, joten päätin haastaa mielikuvitukseni ja taitoni takomaan taikavoimaisen Sammon siveltimeni voimalla.
Minun Samponi uhkuu salaperäistä voimaa, sen sisälle kätkeytyy perimämme ja sielumme. Se säkenöi. Se hehkuu. Se vyöryttää haaveemme ja toiveiden täyttymyksen käden ulottuville. Se on elämän lähde ja viisasten kivi. Se on runsauden ehtymätön virta. Se on taivaan kannattaja ja ikuinen kullan kimallus. Minun Samponi on elämä itse.
Paljon on käyty keskustelua, kuinka juhlistamme Suomeamme. Julkisuudessa ovat olleet kovin miehiset aiheet. Ne ovat olleet kaikki mahtavia esimerkkejä maamme historiasta. Taiteilijana ja naisena haluan antaa maalauksellisen lahjan upealle satavuotiaalle Neidolle.
Ilmatar
Rakastuin tuohon ihanaiseen eteeriseen Ilmattareen, joka niin kevyesti keinutteli kehoaan maailman alkumeren laineilla, vailla suuren suurta huolta huomisesta. Hän ei myöskään ollut kovin kiireinen maailman luomisensa kanssa, ei aikataulua eikä deadlinea. Hän odotteli inspiraatiota. Ilmatar oli kuin taiteilija, joka piteli palettia povellaan. Ja niin paletista liukuivat värit kohti maailman luomista ja tekivät sekoituksistaan suuren ihmeen. Näin minä sen kaiken koin, kun hahmottelin vedoilla veden valtiatarta.
Kun sinisyyden sävyttämä veden äärettömyys ympärillään valkoisena hohteleva silkki antautuu virran vietäväksi maalauksessa, pintaan nousee kuohahdus tunteita, siniristilippumme. Ja sitten kultainen muna on juuri putoamaisillaan, Ilmatar, kukkaseppele päässään, veden kannatellessaan ja hyväillessään hänen ihonsa pintaa. Nainen, joka loi minun Suomeni…
Vapaus
Kun puhumme isänmaastamme tai äidinmaastamme, on vapaus yksi tärkeimmistä ellei jopa tärkein asia, jonka lähes kaikki mainitsevat. Siksi halusin lähestyä aihetta voimakkaan ja puhuttelevan teoksen kautta. Niin kuin useasti vertaamme sieluamme taivaalla liitelevään lintuun, on myös tuli vapauden mahtipontinen symboli. Tuli tuo tullessaan valon ja intohimon. Halusin kuvata tuon tärkeän vapauden tunteen, joka syntyy intohimosta, palavasta halusta muuttaa maailmaa paremmaksi.
Sytytin siveltimeni palamaan ja annoin roihuavan liekkini valaista tietäni, kuten esiäitini aikoinaan ovat raivanneet tiensä aina kohti parempaa tulevaa. Eläköön maailmoja syleilevä palava sydän. Paetkoon pahuus ja tarinoiden pedot, pimeyden valtiaat sekä tuhoavat voimat.
Myrskyn jälkeen taipuu iltarusko kauneimpaan loistoonsa. Seesteisyys ja rauha yhdessä tulipunaisena hohtavan taivaanrannan peilatessa maailman kauneimman veden pintaa. Tämä vapauden roihuava tuli, valaise viisaasti ja lämmitä liekilläsi, kulje kanssani niin että näkisin.
Johanna Oras
Koskella TL 24.2.2017
– – –
Johanna Oras, kuvataiteilija
Johanna Oras on kansainvälisesti palkittu kuvataiteilija, jonka teoksia on ollut esillä lukuisissa näyttelyissä Suomessa ja ulkomailla. Muun muassa Pietarin taideakatemiassa opiskelleen Oraksen uusin taidenäyttely Sivellin, joka soi Suomelle on osa Suomi Finland 100 -ohjelmaa ja se kiertää eri puolilla Suomea sekä muualla Euroopassa ja Lähi-idässä. Ranskan maineikas taiteilijaseura Société Nationale des Beaux Arts palkitsi äskettäin Oraksen tämän suomalaiseen kuusimetsään sijoittuvasta Metsän tarina -teoksesta Prix de Jury -palkinnolla Pariisissa.
Sivellin, joka soi Suomelle -näyttelyn kiertueaikataulu päivittyy osoitteessa www.johannaoras.com.